Työn ohessa - kollegan kanssa

Vertaispäivittäjän toisessa teemassa mietitään vertaisena toimimista, omia taitoja ja opettajan emotionaalisia kompetensseja eli paljon niitä tunneälyn piirteitä, joita yhdessä tekeminen vaatii.

Mirjam Virtanen on omassa väitöstyössään tutkinut opettajien emotionaalisia kompetenssialueita. Tutkimus pohjautuu Golemanin, Boyatzinsin ja Mckeen emotionaalisen älykkyysen jäsentelyyn. "Malli jakautuu neljään kompetenssialueeseen: itsetietoisuuteen (Self awareness), itsehallintaa (self mangement), sosiaaliseen tietoisuuteen (social awareness) ja henkilösuhteiden hallintaan (relationship management)." (Virtanen 2013 s. 55-56)

Lähde: Mirjam Virtanen Opettajan emotionaalinen kompetenss (väitös, TaY, 2013)

Maanantaisen ryhmän kanssa pohdimme jokaisen omia vahvuuksia. Ovatko nämä taidot sitten yleistettävissä kaikille niille opettajille ja kouluttajille, jotka uusia asioita vievät työyhteisöönsä, on toinen keskustelu, mutta tässä porukassa selvästi esiin nousivat empaattisuus, sopeutumiskyky ja kyky kehittää ja innostaa toisia.

Väitöstyössään (s.59) Virtanen on kuvannut aloitteellista opettajaa sanoin: "Aloitteellinen opettaja ... tarttuu avautuviin mahdollisuuksiin ja ja jopa luo niitä. ... Tunnusomaista on, ettei hän epäile kokeilla rajojaan, vaan ottaa vastuun koulun toiminnan kehittämisestä." TVT:n käyttöä edistävät opettajat tuntuvat usein olevan juuri tälläisiä kokeilevia, uusista asioista innostuvia pioneereja, jotka eivät pelkää tarttua härkää sarvista ja ratkaista eteentulevia ongelmia ja kannustaa mukana olijoita positiivisella asenteellaan.

Vertaispäivittäjätapaamisen keskustelussa todettiin, että hihasta vedetään usein ja lennossa saa auttaa, kun arjen ongelmia ratkotaan opetusyön keskellä. Varsinaisina "vastaanottoaikoina" sitten voikin olla hiljaisempaa.

Koko ryhmä oli yhtä mieltä, että vertaistyö lähtee pohjimmiltaan liikkeelle toista kunnioittavasta asenteesta. Me kohtaamme toisemme ihmisinä, jokaisella on omat vahvuusalueensa ja vaikka meillä olisikin ongelmakohta, vaikka esimerkiksi blogin käyttämisessä opetuksessa, se ei tarkoita, että olisimme mitenkään hölmöjä tai tyhmiä kysyessämme neuvoa. Jos kysyjä saa sellaisen tunteen, on vertaisella on peiliin katsomisen paikka.

Vertaistyön yksi ulottuvuus on voimaantuminen ja voimistuminen. Maarit Mäkisen väitöstutkimuksessa Digitaalinen voimistuminen paikallisten yhteisöjen kehittämisessä on käytetty yhtenä pohjateoriana Marc Zimmermanin mallia yksilön voimistamisesta. Malliin kuuluu kolme komponenttia: sisäinen, vuorovaikutteinen ja käyttäytymiseen liittyvä. Näistä kolmesta TVT:tä ja vertaistyötä pohdittaessa sisäinen komponentti on ensimmäinen, joka auttaa mahdollisuuksien näkemisessä ja uuden oppimisessa. Mäkisen mukaan sisäinen voimistuminen antaa uskoa siihen, että kykenee toimimaan ja vaikuttamaan tietyissä konteksteissa.

Suomalaisessa tieto-ja viestintätekniikan käytössä on paljon puhuttu suomalaisten "lamaantumisesta" tekniikan käyttäjinä. Jonkinlaisesta tietyn porukan teknologia-uupumisesta. Uutta ei haluta ottaa käyttöön, kun tuntuu, ettei siitä vanhastakaan ole selvitty.

Voimaantuminen, innostuminen, voimistuminen ovat usein niitä vertaistyön palkintoja, joiden voimin pedagogiset ja tietotekniset tukijoukot jaksavat työtään ja hiljalleen saavat uusia voimia rinnalleen.

Hiljaisten kuuntelu

Kuulitko, mitä se hiljaa ollut ihminen sanoi? No etpä tietenkään, kun ei hän sanonut mitään. Saatoit olla itsekin jossain yhdessä oppimisen tilanteessa tuo hiljainen ja vaikka olisit kouluttaja tai opettaja, et ehkä siinä roolissa muista kuunnella niitä, jotka eivät ole aktiivisesti äänessä. Näitä pohdimme vertaispäivittäjien kanssa.

Meillä ihmisillä on erilaisia temperamenttipiirteitä ja kyse on melko vahvasti biologiselle pohjalle rakentuva taipumuksemme reagoida vastaan tuleviin tilanteisiin. Ulospäin suuntautuneet, ekstrovertit, ovat nopeasti äänessä ja innokkaasti uusien asioiden kimpussa. Hiljaisemmat, introvertit, voivat olla hyvinkin tarkkaavaisia, mutta pohtivat, tutkivat, eivät ryntää suin päin.

Tällä luonteenomaisella reagointityylillä ei ole korrelaatiota älykkyyden kanssa, vaikka yhteiskuntamme nykyisin arvostaakin ulospäin suuntautumista. Tätä teemaa on erityisesti pitänyt esillä professori Liisa Keltikangas-Järvinen, jonka teos sosiaalisista taidoista kuuluu suositeltavien kirjojen listalle vertaispäivittäjän toisen teeman sivulla.

Hiljaisuus voi kertoa myös jännityksestä, peloista, ahdistuneisuudesta. Ihmiseltä voi puuttua keinoja selvitä eteen tulevista vaikeista tilanteista. Hänen selviytymisstrategiansa voivat olla vähäisiä. Yllättävät negatiiviset tunnereaktiot kertovat siitä, että ihminen kokee minuutensa uhatuksi ja puolustaa sitä. Monet tukihenkilöt olivat kohdanneet tällaisia etempää tarkasteltuna lapsenomaisia tapoja kohdata teknologian tuomia uusia haasteita: asian kieltämistä, torjuntaa epä-älyllisiin argumentteihin vedoten, kiukkua, vihaa, suurenneltuja pelkoja. On tärkeää ymmärtää, että nämä eivät kohdistu henkilökohtaisesti toisiin ihmisiin.

Ahdistusta herättävä asia on tärkeää purkaa pienempiin osiin ja suunnitella yhdessä, miten mitäkin osa-aluetta viedään eteenpäin. Teknologian opetuskäytön osakseen saama vahvasti tunnevirittynyt suhtautuminen pitää sisällään hyvin paljon erilaisia asioita, jotka voivat olla huolta arvomaailman negatiivisista muutoksista, lasten hyvinvoinnista, oman osaamattomuuden näkyväksi tulemisesta, omasta riittämättömyydestä, yhteiskunnan digitalisoitumisen riskeistä tai monesta muusta. Poikkeuksetta puheeksi nousevat kiire ja ajanpuute. Tuntuu ettei ole aikaa opetella uutta, koska sitä uutta näyttää olevan niin valtavan paljon.

Kuulluksi tuleminen ja suunnittelu auttavat vähentämään tilanteen stressaavuutta. Kun muutoksessa olevat asiat tehdään näkyviksi ja paloitellaan, niihin on helpompi tarttua. Tämä työstäminen on myös osa yhteisen kielen löytämistä. Innokkaan uudistajan ja varautuneen tutkailijan näkökulmat voivat lähentyä, kun kumpikin hellittää oman näkemyksensä puolustamisesta ja asettuu toisen asemaan.

Emotionaalisten tilanteitten edistämisessä on jaksettava ymmärtää aikuisen akateemisesti koulutetun ammattilaisen inhimillisyyttä. Kenellä tahansa voi välillä tietoinen ja järkevä oman toiminnan hallinta pettää. Elämäntilanne tai monen asian summa voi johtaa kiukutteluun tai käpertymiseen. Kiukuttelevat me huomaamme ja heidän kanssaan pääsemme puheisiin, mutta muista kuunnella hiljaista. Hänellä voi olla arvokasta sanottavaa tai hän voi kaivata kipeästi tukeasi.

Vertaispäivittäjät pohtivat 13.5.14 Conexting-seinällä tähän tapaan hiljaisten kuuntelua:

• Tunteet kuuluvat opetukseen ja oppimiseen. Luulemme, että emootiot ja tiedonkäsittely eivät kuulu yhteen. Harhaluulo.
• Tuo hiljaisten huomioiminen on erityisesti näkökulma, joka itse asiassa on tullut viime aikoin esiin muuallakin.
• Hyvä muistutus minulle, että heitä tulee erityisesti huomioida.
• Heille hyvä esittää kysymys, Mitäs Maija on mieltä, sullahan oli hyvä se..."
• Itse olen usein uusissa tilanteissa juuri tuollainen hiljainen ja silti tuntuu, että äänekkäimmät saavat kaiken huomion ;-)
• Ihmisen (muut ja muualta tulevat) tunteet ja tapahtumat ovat mukana. Joskus ne on helpompi "unohtaa" ja keskittyä asiaan, joskus vaikeampi. Dialogiset periaatteet ovat hyviä, keskitytään itse asiaan.
• Emootioiden käsittely aikuisten ammattilaisten kanssa ei ole välttämättä kovin helppoa. Asiantuntijuudesta voi tulla pieni muuri: älä käy mua neuvomaan. Sen taakse voi piiloutua (ei uskalla kysyä, vaan muka osaa kaiken; ei laita itseään peliin).
• Aika rajoittaa -käsitelläänkö "varsinainen aihe" vai emootiot.
• Miten päästä aiheessa eteenpäin, jos koulutettavilla on "tunteet pinnalla" eli käsitellään jotain vaikeaa asiaa? Vinkkejä?
• Roolien kautta esimerkiksi voidaan purkaa näitä: otetaan eri rooli kuin oma itse. Draaman tai eläytymisen kautta, tarinoilla.
• Niissä piilee myös paljon motivoitumisen siementä, kun vain päästään pelkojen, epävarmuuden ja ahdistuksen kanssa sinuiksi.
• Niin ja jos saisi nuoret ymmärtämään, että myös ei niin mukavat tunteet kuuluvat asiaan.
• Pieni innostus johtaa/auttaa yleensä pitkälle.
• Helposti tosiaan ohitamme emootiot, koska ne ovat henkilökohtaisia ja siten aika intiimejä asioita. Ja niihin on vaikea tarttuakaan, tai ei osata. Joskus ei ole sopivaa tilaisuutta käsitellä asiaa tarkemmin.

Vertaispäivittäjän toisen teeman sivuilta löytyy aiheesta lisää: diaesitys, luentotallenne, tapaamisissa tehtyjä tehtäviä, suositeltavien kirjojen lista.

Susan Cainin TED-puhe: The power of  introverts.

Oppimista luontevasti ja luonnollisesti: vertaisvirityksellä

Kevätkauden 2014 Vertaispäivityksen tapaamistuokiot käynnistyivät. Vertaispäivittäjä-tapaamiset tukevat TVT-tukihenkilöitä, sillä tukihenkilökin tarvitsee välillä tukea. Samalla tehdään yhdellä tavalla näkyväksi Open Päivityksen henkilöstökoulutuksissa karttuneita koulutussisältöjä, tietoja ja kokemuksia.

Ensimmäinen Vertaispäivityksen teema johdatti havahtumaan nykytilanteeseen. Tieto- ja vuorovaikutusteknologian kirjo on nykyisellään niin laaja, että aikamoinen akrobaatti täytyy olla, jos kaiken moninaisen yksin hallitsee. Jotta verenpaine ei nousisi turhan päiten, kannattaa etsiä yhteistyötä, niin opettajakollegoiden kuin oppijoiden kanssa. Teknologia omaan rooliinsa. Alku vaatii aina ylimääräistä, mutta tähtäimessä työn helpottaminen.

Mitä vertaisoppiminen tässä tapauksessa eli koulussa opetusteknologian kanssa on?

Se on yhteisöllinen työtapa, keskustelua kollegan kanssa, ideoiden jakamista, avointa työskentelyä, hyvien käytänteiden siirtämistä, halua omaksua uutta ja toteuttaa se käytännössä, auttamista, innostamista.

Se on sitä, ettei panttaa tietoa ja osaamista. Jakamisen eetos ei ole päivän selvä, se pitää erikseen ottaa esille ja puhua. Jakamiseen ei ole tottumusta, sillä opetustyön historiaan kuuluu itsenäisyys, yksintekemisen kulttuuri. Julkisuuteen ei olla totuttu, mikä voi nousta esteeksi, vaikka muuten halua yhteistyöhön periaatteessa olisi.

Vertaisoppiminen opettajan työssä on myös oman tietämättömyyden tunnustaminen ja uskallusta kysyä. Se on sitä, ettei jää selvittämään yksin asioita. Tämä on joskus ammattilaiselle vaikeaa. Alansa osaaja ei aina luntevasti kysele ja tuo omaa epätietoisuuttaan kysymysten kautta näkyväksi. Opettajan ammati-identiteettiin ei ole kuulunut avun pyytäminen.

Vertaisoppimiseen kuuluu myös tasa-arvoisuus: kumpikaan ei ole toistaan parempi, ylempänä toista, vaikka on jollakin osa-alueella osaavampi. Asioita selvitetään yhdessä.

Opeverkostoissa oppiminen on auttajalle kevyttä. Kysyjäkin voi olla huoleton. Kun avun tarpeen edissää verkostolle, potentiaalisia auttajia on lukuisia ja vastaus näkyy kaikille. Kuormitus ei kohdistu aina yhdelle ja samalle henkilölle. Auttajalle vaiva ei ole suuri, kun hän tietää ja tuntee asian hyvin. Siinä, missä noviisi saattaa käyttää pahimmillaan tuntitolkulla aikaa jonkin pulman selvittämiseen, asiantuntijalta vierähtää muutama minuutti avun antamiseen. Verkostoissa auttaja voi luottaa siihen, että vastavuoroisesti itselle on apua tarjolla tarpeen tullen. Opeverkostot elävän nykyisin kultakauttaan Facebookissa.

Missä sitten vertaisoppimista voi tapahtua? 

Sitähän voi tapahtua kaikkialla, mutta toisaalta sille pitää olla myös sovittuja mahdollisuuksia. Luontevasti sitä tapahtuu niissä tilanteissa, joissa ollaan saman asian kanssa tekemisessä, kun on jollakin lailla yhteisiä intressejä.

Vertaisoppimisessa toisen ei tarvitse olla saman aineen tai alan opettaja, toisen ei edes tarvitse olla opettaja. Vertaisoppimista tapahtuukin välillä sattumalta. Monialaisuus hedelmöittää vertaisoppimista. Tärkeää on kohdata toinen, olla avoin ja havaita oppimisen mahdollisuusavaruus.

Tietoinen opitun työstäminen ja reflektointi on tärkeä edellytys aiempien tietojen ja toimintatapojen työstämisessä. Älä siis kulje onnesi ohi. Muista serenpideetti, sattumahdollisuus: menee johonkin ihan uuteen paikkaan, on avoin ja tietoinen uuteen, erilaiseen, odottamattomaan törmäyttämisen luomasta oivallusmahdollisuudesta.

Kun teet jotain yhdessä toisen kanssa, näytä omaa työtapaasi ja havainnoi tietoisesti toisen työtapaa. Teknologian kanssa ihmiset luovat rutiineja ja saattavat tottua mutkikkaisiin työtapoihin. Toiset löytävät hyviä oikopolkuja, mutta eivät osaa jakaa niitä muille, koska oma työtapa on päivän selvä eikä tule näkyväksi ennen kuin joku huomaa vieressä katsoessaan, että ahaa, voiko tuon asian tehdä myös noin.

Vertaisoppiminen ei siis useinkaan ole suunniteltua. Parhaimmillaan sitä syntyy, kun ihmisillä on halu ja valmius oppia yhdessä, oppiarvoista ja ammattinimikkeistä piittaamatta, ilman roolin luomaa rajausta omalle toiminnalle.

Kouluttajat olivat kohdanneet tilanteita, joissa opettaja oli kieltäytynyt auttamasta kollegaansa, koska hänet oli omien sanojensa mukaan palkattu opettamaan omaa oppiaineitaan, ei kouluttamaan kollegoitaan. Kun vertaisoppiminen toimii hyvin, se on molemminpuolista, tasavertaista ja eteenpäin kuljettavaa. Ei kuormitus vaan voimautus – kaikille osallisille. Vertaisoppiminen on näin myös osa työhyvinvointia ja työyhteisön toimivaa vuorovaikutusilmapiiriä.

Vertaisoppiminen ei aina vaadi samanaikaista kohtaamista toisen kanssa. Sitä voi tapahtua myös itsenäisesti, vaikkapa silloin, kun tutustuu muiden tekemisiin esimerkiksi blogien tai videoitten kautta.

Mikä edistää vertaisoppimista? 

Vastarinnasta oivalluksen kautta oppivan
asenteen iloon, jota voi jakaa kaverille kans.

Tärkeitä tekijöitä:

• oikea asenne
• hyvä ilmapiiri
• luottamus
• kunnioittaminen
• kannustavuus
• sallivuus
• avoin lähestyminen 
• yhteinen kieli ja sen etsiminen
• kysyminen
• avun tarjoaminen
• toisten kuunteleminen
• ajatusten vaihtaminen
• halu tehdä yhteistyötä
• halu muutokseen

Positiivinen ilmapiiri

Yhteistyölle ja vertaistyöskentelylle on tärkeätä positiivinen ilmapiiri. Pohdimme yhdessä Vertaispäivittäjän viidennellä kokoontumisella vertaispäivittäjän roolia, vahvuuksia ja kykyä luoda positiviinen ilmapiiri, jossa koko yhteisö yhdessä voi oppia. Se, mistä työpaikan kahvipöydässä puhutaan, vaikuttaa mitkä asiat jäävät toisten ihmisten mieleen. Osaaminen ja innostuminen tulee nostaa esiin. Toisten osaamisen huomaaminen on tärkeätä.

Hiljaiset puurtajat eivät välttämättä itse nosta omaa osaamista ja vahvuuksia esiin. Koko työyhteisö hyötyisi erilaisten persoonallisuuksien osaamisen näkyväksi tekemisestä. Perusvaatimattomuus on kuitenkin hyve meillä. Ei elä kissa kiitoksella koira pään silityksellä. Työyhteisössä tekeminen voi olla piilossa olevaa, sitä ei havaita. Tarkoin silmin ja korvin on tärkeätä huomioida muita. Yhtä keinoa ja konstia saada kaikki näkymätön näkyväksi ei ehkä ole.

Kun itse huomaa, että mikä on mennyt hyvin, on tärkeätä nostaa se esiin ja sanoa nimi ääneen. Nimen maininta kohdistuu henkilöön, joka tietää tulleensa huomioiduksi. Se toimii itsetunnon kohottajana, jonka myötä osallistuu enemmän. Jos ei huomata, ei välttämättä osallistu niin aktiivisesti. Kiitos ja kunnia sille, jolle se kuuluu!

Yksin monesti pähkäilee, mutta jos kertoo toiselle, niin tulee hyviä ideoita. Jakaminen tuottaa paljon hyvää. Pitäisi muistaa sanoa ääneen, että onpas hyvä idea ja hyvä näkökulma. Keskeneräisen avaaminen on tärkeitä, kun sitä vielä työstää. Joukkoistaminen auttaa keskeneräisen työstämisessä. Jo ideointivaiheessa voi saada yllättävältä taholta apua, kun vain uskaltaa sanoa asioita ääneen.

Työelämässä jatkuvasti esiin nouseva teema on tehdä näkymätön näkyväksi. Monesti emmitään, että "en mä kehtaa, mä oon vaan tämmönen". Tässäkin ääneen puhuminen auttaa, toiset voivat auttaa. Pitää saada turha vaatimattomuus pois. Työn puolesta olisi tärkeää löytää uusia osaamisen alueita. Näkyväksi tekeminen voi myös antaa ahaa-oivalluksia toiselle. Mitkä tekijät siihen vaikuttavat? Tulisi joskus kertoa ääneen, että miltä oma flow-tila tuntuu, kun tekee töitä vaivattomasti.

Myös oman työtavan jakaminen voi auttaa toista. Olan takaa näkeminen ja toisen ajatuksiin pääseminen voi olla haasteellista tieto- ja viestintätekniikan asioiden oppimisessa. Miten tieto- ja viestintätekniikan kanssa tekemistä voisi tehdä näkyväksi? Kuinka luoda nopeita oikotietä ja miten kertoa siitä muille?

Vaatii rohkeutta kertoa, mitä on osannut. Työpaikalla voi olla tiimi, joka vastaa kehittämisasioista. Se voi olla vaihtuva tiimi ja vastuun jakaminen tehdään sopivassa määrin osaamisen karttuessa. Työpaikan johtajalla on iso rooli vastuun jakamisessa, mutta tietysti kuka tahansa voi tehdä aloitteen. Kuinka saisi flow-tilan yhdessä toisten kanssa? Tarvitaan positiivista ilmapiiriä, että “Kyllä tää lähtee tästä uudestaan nousuun!” ajatus on yhteinen. Annetaan aikaa asian toteutumiseen ja etenemiseen.

Ajatteluprosessin esittely on tärkeätä myös matematiikan opettamisessa. Kannustetaan kirjoittamaan eri välineisiin, miten tietyt asiat tehdään. Ajatteluprosessin näkyväksi tekeminen erilaisilla keinoilla, esim. asia paperille tai selostaminen muille, auttaa hahmottamaan paremmin. Toisen on helpompi ymmärtää, mitä on ajatellut missäkin kohtaa. Joskus voi olla hyötyä hidasteista, kun joutuu keksimään sanat tekemiselle. Uuden oppimisessa voi olla harmillista, jos ei ole yhteisiä sanoja käytössä.

Millaisia ovat keinot, joilla työyhteisöissä pystytään viemään näitä asioita eteenpäin? Keinoja on monia. Yhtenä tavoitteena on saada vertaispäivittäjäkurssilla listatuksi ideoita. Kevään Vertaispäivittäjä-kurssin Trello-taulusta voi katsoa korttia nimeltään Ideat. Etätyöntekijänä nousee mieleen menetelmä, kuinka Skype-keskusteluhuoneesta syntyy työpaikan kahvihuone. Suosittelen lämpimästi!

Kahvipöydässä (kasvotusten tai virtuaalisesti) toisen mukaan kysyminen ei maksa mitään, saa sopivan ilmapiirin, että voi kysyä, saa apua ja uusia ideoita. Nopea, vaivaton, helppo ja luonnollinen tapa! Tämä on ollut turhan harvoin käytetty menetelmä, kun on pitänyt yksin selviytyä.

Tehkäämme pieniä askelia kohti uusia mahdollisuuksia, joilla voimme vertaisina saada apua toisiltamme, teemme osaamisemme näkyväksi ja luomme positiivisen ilmapiirin.

Jakamiseen voi oppia ja opastaa

Vertaispäivittäjän neljännellä askeleella pysähdyimme pohtimaan kuuntelemista ja dialogisuutta. Millä keinoilla voisimme konkreettisesti ottaa toisen huomioon? Miten voisimme tarjota helppoja tapoja osallistua, olla mukana. Keskustelijoilla oli hyviä kokemuksia siitä, miten opiskelijoiden mukaan ottaminen esimerkiksi työtilojen ja työtapojen suunnitteluun on muuttanut heidän suhtautumistaan. Turhaan ei puhuta osallisuuden ja voimaantumisen merkityksestä.

Erityisesti pysähdyimme tällä kertaa jakamisen äärelle. Sosiaalinen media perustuu jakamisen kulttuuriin. Wikipediaa ei olisi olemassa ilman jakamista. YouTube olisi autio ja hiljainen ilman jakamista. Kun kahdenkymmenen joukosta jokainen jakaa yhden asian, kaikki saavat kaksikymmentä asiaa. Vaikka yhtälö on helpoo, sen tuominen omiin työtapoihin ei ole helppoa. Pelko toisen saamasta hyödystä on sosiaalipsykologian tutkimuksissa saanut ihmiset jopa tyytymään itsekin pienempään saaliiseen: kunhan tuo toinen ei vain saa hyötyä.

Jakamista voi kuitenkin tietoisesti opetella ja sitä varten voi luoda hyviä puitteita. Kaikki alkaa omasta asennoitumisesta. Tämän päivän ammattilainen ei ole enään kukkulan kuningas ja muilta pimitetyn tiedon haltija. Tämän päivän ammattilainen oppii yhdessä toisten kanssa.

Työelämän uusia oppimisympäristöjä luodannut TYYNE-selvityshanke haastatteli viisaita ajattelijoita. Erittäin puhutteleva tuotos on Esko Kilven puheenvuoro asiantuntijan osaamisesta: "Osaaminen ei ole yksilön ominaisuus vaan osaminen on yksilöiden vuorovaikutuksen ominaisuus."



Kun puhumme jakamisesta, emme tarkoita pelkästään sitä, että jaamme oman asiantuntemuksemme paketoituja tuotoksia vaan sitä, että avaamme tuottamisen prosesseja, puolivalmiita tai alati kehkeytyviä tuotoksiamme toisille niin, että he voivat osallistua tai jatkojalostaa.

Listasimme menetelmiä ja toimintatapoja, jotka voivat vahvistaa jakamisen toimintakulttuuria.

• erilaiset opintokerhot tai kahvipöytäpiirit, jotka poikkeavat satunnaisista kohtaamishetkistä tavoitteellisuuden puolesta (säännöllisyys, keskusteluteemat, jokin yhteinen tuottaminen) vaikka tavoite sinänsä ei tarvitse olla kaikilla osallistujilla sama eikä johonkin tiettyyn työtehtävään liittyvä
• fyysisiin tiloihin tuodut muistuttajat ja kannustajat, kuten julisteet, kortit, tekstit tai kuvat sekä QR-koodeilla toteutetut vinkit
• QR-koodeilla voi toteuttaa myös yhteisöllistä toimintaa, esimerkiksi ideoitten tallentamista tai äänestyksiä
• yhteisiin tiloihin voidaan laittaa myös seinatilaa yhteistyötä varten: johonkin teemaan liittyvä kirjoitus- tai piirtämismahdollisuus, liimalappuseinä
• erilaiset yhteisöllisen reflektoinnin verkkokanavat, kuten virtuaaliryhmä tai yhteinen blogi
• didaktisten ideoitten jakaminen, esimerkiksi LeMill, OPH:n Hyvät käytännöt, Osaavan Openkortit, Liikkelle-hankkeen menetelmäideat 
• AVO-hankkeen Jaa jotain -päivän tapaan vaikkapa omassa oppilaitoksessa tai opettajaverkostossa Jaa jotain -tempaus. Jaa jotain -päivän ideana oli, että ei aseteta suuria kriteerejä jakamiselle, osallistuja sai itse määritellä, mitä jakaa ja tapahtuman rikkaus syntyi juuri osallistujien harrastusosaamisesta ja luovista tuotoksista. Nähdyksi tuleminen on merkittävää jakamisessa, varsinkin ensimmäisillä kerroilla. Jos siis järjestät Jaa jotain -tempauksen, muista organisoida myös se, että jokaisen tuotos huomataan ja jakamisesta kiitetään.
• Ajatusten jakamiseen ja kuuntelemiseen liittyvänä menetelmänä puhepiiri sopii hyvin jonhonkin tilanteeseen. On tärkeää kuunnella myös niitä, jotka eivät ole ensimmäisenä äänessä. Tähän teemaan olemme Vertaispäivittäjä-etäkurssin sivuilla linkittäneet DIALE-korttien sivun Dialoginen toimintaote, josta löytyy lisää hyviä yhteisöllisiä menetelmiä.
• Totesimme yhdessä, että on tärkeää muistaa eri aistikanavat. Jollekin kuvat ja videot ovat mieluisia, toinen muistaa hyvin tekstit ja sloganit, jollekin tilakokemus ja toiminta ovat tärkeitä.

Tarvitaan myös asennetta ja siihen liittyen kokosimme avainsanoja, jotka voivat toimia vaikka keskusteluteemoina, kun yhdessä opetellaan jakamisen toimintakulttuuria:

• avoimuus
• luottamus
• halu auttaa
• keskeneräisyyden sietokyky
• kykyä ja halua luopua omastaan
• suvaitsevaisuus
• herkkyys ja tilannetaju
• tilan antaminentoiselle
• poisoppiminen
• rohkeus
• omaan osaamiseen luottaminen - muita kiinnostaa osaamiseni!
• ymmärrys siitä, että kun annan itsekin saan
• kuunteleminen ja alttiiksi asettuminen
• oma osaaminen ei ole powerpoint-kalvoissa...vaan oppimisen prosessissa
• parastaminen sallittua tekijänoikeusasiat huomioiden (ideoita saa vohkia, niitä voi parantaa, parasta eli varasta ja paranna)
• esimerkin voima

Kokosimme yhdessä pienen listan opettajille sopivia jakamisen apuvälineitä.

• Blogi: ajatusten ja ideoitten jakaminen, monenlaiset sisällöt, muiden verkkolähteiden kommentointi ja esittely, blogia voi myös toimittaa yhteistuumin kollegan tai useamman kanssa.
• Wiki: yhteisöllisen tuottamisen kehto, ei tosin salli samanaikaista muokkaamista
• Jaetut dokumentit: samanaikaisen muokkaamisen mahdollistavia verkkopalveluita löytyy jo lukuisia, osan voi jakaa myös niin, ettei osallistujien tarvitse kirjautua (erilaiset Etherpadit, Google Drive, SkyDrive)
• Delicious, Diigo, Pearltrees, Pinterest - linkkivinkkien tallentaminen, jakaminen ja työstäminen
• Ryhmät sosiaalisen verkostoitumisen paikoissa, kuten Ning, Yammer, Facebook ja Google+ (katso lisää TYYNE-selvityshankkeen kokoamia opetusalan käytäntöyhteisöjä) 
• Tilanteissa yhteinen taustakanava kollektiivisille muistiinpanoille (Twitter + hashtag, TodaysMeet, Etherpad).
• Jaetut miellekartat tai muut yhteisöllistä rakentelua tukevat jäsentelyn apuvälineet (MindMeister, Mind42)
• Jakamiseen sopivat myös kuratointipalvelut, joissa yhteinen syntyy lähinnä edelleenjakamisen ja mahdollisen kommentoinnin kautta: Scoop.it, Rebel Mouse, Pinterest.

Tekeillä Vertaisvihko – ensimmäinen versio julki

Olemme kouluttaneet opettajia teknologian pedagogiseen käyttöön kolme vuotta pitkäkestoisissa Open Päivitys -koulutuksissa. Yksi suuri viestimme on ollut, että näitä asioita ei kannata tehdä yksin.

Teknologian opetuskäyttö avautuu vain tekemällä, kyse on hyvin pitkälle soveltamisesta, suunnittelusta ja oppimista tukevan ympäristön rakentamisesta. Työtapojen pitäisi muuttua, muuten opetusteknologia on yksi uusi päälle liimattu pakollinen kuvio muiden vastaavien lisärasitteiden joukossa. Nina Rantapuu havainnollisti oivallisesti tätä uusien asioiden kasautumista opettajan niskaan äskettäisessä bloggauksessaan.

Opetusteknologialla on kahtalainen rooli opettajan työssä: a) se voi olla tapa ja apuväline oman työn organisointiin ja b) se voi olla opetuksen ja ohjauksen apuväline ja joskus myös kanava. Teknologia sinänsä ei ole itsetarkoitus. Se mahdollistaa monen asian sujuvan hoitamisen.

Puhetta opetusteknologiasta ei pidä ymmärtää koneiden kanssa puuhailuna vaan päin vastoin, entistä monipuolisempana yhdessä tekemisen, vuorovaikutuksen ja itseilmaisun kenttänä. Mukaan kuvioon kuuluu myös viisaus ja taito. Emme anna lapselle puukkoa ilman opettamista ja valvontaa. Oli tekninen apuväline mikä tahansa, sitä on opittava käyttämään.

Opetusteknologian osalta edelleen käydään keskustelua, että otetaanko tätä ollenkaan mukaan arkeen. Opettajat valittavat, ettei aika riitä kaiken opetteluun. Me olemme johdonmukaisesti tehneet kaikkemme, että kouluissa etsittäisiin mahdollisuuksia tehdä asioita yhdessä. Kun osaamista yhdistetään ja jaetaan tuotoksia, saadaan kaksi hyvää hedelmää: yhteistyön voima kasvaa ja yksittäisen ihmisen työmäärä kevenee.

Opetusteknologian hyödyt avautuvat vähitellen eikä niitä voi suoraan kopioida jonkun toisen hyvistä käytänteistä. Oman työyhteisön ja oppilaitoksen toimintaa on muutettava. Opetusteknologian tulisi sulautua sekä siihen, miten työtä tehdään työn organisoinnin tasolla sekä siihen, miten opetusta ja ohjausta toteutetaan.

Mikään ulkoa tuleva koulutus ei voi toteuttaa tuota viimeistä askelta. Siihen tarvitaan oppilaitosjohdon ja koko työyhteisön panos. Laitehankinnat eivät riitä. Kaapeleilla ja langattomilla verkoilla ei saada riittävää muutosaskelta aikaan.

Tuoreita Vertaisvihkoja. Kuva ja painotyö Niina Kesämaa.

No, me emme tätä murehdi. Yritämme osaltamme valaista tietä ja tarjoilla apuvälineitä. Yksi apuvälineosastolle kuuluva tuotos on Vertaisvihko, jonka ensiversio on nyt saatavilla. Kokoamme Vertaisvihkoon pieniä tietopalasia harjoituksineen, että niiden avulla opettajat yhteistuumin voisivat suunnitella opetusteknologian käyttöä sekä työyhteisötason toiminnassa että opetustoteutuksissa.

Nyt on saatavilla ensimmäinen sikiöasteen versio. Vihko karttuu edelleen ja menee myöhemmin ammattilaistaitoon. Julkaisemme sen sekä verkkoversiona että painotuotteena. Haluamme näin myös jakaa kenen tahansa saataville koulutuksissa ja tukihenkilöitten kanssa testattuja työvälineitä.

Julkaisumme lisenssinä on CC BY-SA. Jos sinulla on sopivaa jaettavaa seuraavaan versioon, ota yhteyttä Gmail: rongas.anne.

Voit ladata Vertaisvihkon ensiversion PDF-tiedoston tästä.
iPadin omistajat voivat ladata iBook-version tästä.

Miks toi noin? Emootiot kohtaamistilanteissa

Vertaispäivittäjän taitoihin kuuluu kohdata ihmisiä muutostilanteissa. Nämä kohtaamiset voivat olla joskus hyvinkin tunnekylläisiä. Muutos aiheuttaa ihmisissä erilaisia reaktioita ja toiminnan edetessä voidaan kulkea läpi hyvinkin laaja skaala erilaisia emootioita ja reaktiohetkiä.

Vertaispäivittäjällä tarkoitetaan tässä yhteydessä opettajakollegaa tai muuta tukihenkilöä, joka opastaa ja tukee toista päivittämään opetusteknologian käyttötaitojaan.

Käsittelimme aihetta Vertaispäivityksen toisella askeleella. Vaikka opettaja on oppimisen ammattilainen ja omalla alallaan asiantuntija, hän voi kokea teknologian käyttöönottovaiheen monin tavoin. Joku on utelias, toinen epäileväinen, kolmas aggressiivisen vastustava, neljäs ahdistuu. Tilanteen vastaanottoon vaikuttaa kovin moni asia: elämäntilanne yleensä, työuran vaihe, aiemmat kokemukset ja ilman muuta myös henkilön persoonallisuus ja tapa toimia vuorovaikutustilanteissa.

Vertaispäivittäjän on tärkeää olla tietoinen omista tunteistaan, kyetä erottamaan omat tunteet toisten tunteista ja siitä, että kyse ei ole valtataistelusta, ei siitä kenen näkemyksiä lähdetään toteuttamaan. Teknologian käytön suhteen opettajien lähtötaso ja motivaatio vaihtelevat hyvin paljon. Samassa opettajanhuoneessa voi olla kansallisen tason kehittäjiä, kansainvälisesti verkottuneita innovaattoreita ja teknologiaskeptikkoja, jotka näkevät enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia eivätkä halua käyttää omassa opetuksessaan teknologiaa.

Keskustelimme siitä, miten opastustuokioissa kohdata erilaisia tilanteita, ristiriitoja ja yllättäviä tunnereaktioita. Kyyneliä on nähty, samoin kädet tanassa en-koske-noihin-laitteisiin -vastarintaa. Opastajan on kyettävä sietämään erilaisia tilanteita ja sitä, ettei aina onnistu, vaikka ajattelee olevansa yhteisellä, yhdessä sovitulla asialla.

Osallistujat olivat myös kokeneet arvovaltojen kamppailua ja esimerkiksi sitä, että nuorena opastajana tai jotenkin sisäpiiriin kuulumattomana voi kohtaamistilanne olla vastakarvainen. Sitäkin oli koettu, että ensimmäisestä vastakarvaisesta kohtaamisesta jäi pitkäksi aikaa päälle ikävä varautuneisuus, josta oli työlästä edetä avoimeen luottamuksen ja yhteistyön suhteeseen.

Perustieto ihmisen emotionaalisuudesta auttaa tukihenkilöä suhtautumaan. Kun esimerkiksi ymmärtää antaa aikaa muutoskäyrällä etenijälle, voi rauhoittua ja luottaa, että asiat etenevät. Tästä syntyy tietynlainen turvallisuuden tunne, joka välittyy myös kollegoille. Kaikkea ei tarvitse oppia hetkessä, ei olla samaa mieltä kaikesta vaan jokaisella on oma tulokulmansa ja oma etenemistahtinsa. Toki on myös tärkeää, että työyhteisötasolla suunta ja rytmi selkiytyvät. Vuosikausia ei voi odottaa ja kovin poikittainen tahtotila syö koko työyhteisöä. Tässä kohdalla astuu kuvaan mukaan koulun tietoyhteiskuntakehityksen johtaminen, josta on juuri ilmestynyt hyvä teos, toimittanut Pasi Silander: Johtajuudella toimintakulttuurin muutokseen – tietoyhteiskuntakehitykseen kouluissa ja opetustoimessa (2013).

Koolla olijat muistuttivat toinen toisiaan: Pitää miettiä, miten lähestyä ihmisiä kouluissa. He ovat osaavia ja älykkäitä. Ei pidä arvioida ihmisiä sen mukaan, millaiset tietotekniset taidot heillä on. Arvostava kohtaaminen ohjenuorana. Toiset nostavat itseään esille, toiset menevät lukkoon. Joitakin helpottaa, kun sanotaan ääneen, että osaat! Jos opettaja kokee, että oma ammattitaito on uhattuna, hän menee puolustusasemiin.

Todettiin myös ongelmana se, että hyvin usein tukihenkilöt itse työskentelevät omassa organisaatiossaan yksin. Myös tukihenkilöt kaipaavat tankkauspisteitä ja vertaisvoimaa. Jos vain mahdollista, olisikin alusta alkaen luotava verkosto TVT-tuen järjestelyin. Tästä oli esimerkiksi Porissa hyviä kokemuksia. Tvt-tukihenkilön on tärkeää myös oppia tuntemaan oman organisaationsa ja siinä työskentelevät ihmiset. On siis oltava itselleen armollinen tukihenkilöroolin alkuvaiheissa.

Tapaamisen johdanto-osassa piipahdettiin vähän psykologian lähteillä. Kirjasuositukset löytyvät tuosta diaesityksen alta. Jokaista teosta on kuvailtu lyhyesti. Jos sinulle tulee mieleen lisää hyvää luettavaa (tai katsottavaa, kuunneltavaa), niin kommentoi ja kerro vinkkisi.

Tähän diaesitykseen kuuluu äänitallenne (6 min), käynnistä ääni alaosan toimintopalkin keskellä olevalla nuolipainikkeella, diat vaihtuvat tällöin automaattisesti selostuksen edetessä (jos esitys ei toimi, kokeile toisella selaimella, teen tästä vielä YouTube-videon):

Emootiot ja vuorovaikutus from arongas

Suositeltavaa kirjallisuutta (lista löytyy myös Vertaispäivittäjä-kurssisivulta)

• Daniel Goleman: Tunneäly, 1997, Tunneäly työelämässä, 1999 sekä Sosiaalinen äly, 2007 (yleistajuisia ja suosittuja teoksia aiheesta)
• Jane Hart: Social Learning Handbook, 2011: (käytännönläheinen opas somen valjastamisesta sosiaaliseen oppimiseen)
• Chip Heath & Dan Heath, 2010: Switch: How to Change Things When Change Is Hard (kertoo hyvien esimerkkien avulla muutostilanteista)
• Markku T. Hyyppä: Me-hengen mahti, 2005 sekä Elinvoimaa yhteisöstä, 2002. Sosiaalinen pääoma ja terveys (Kelan tutkijalääkärin laajaan elämäntyöhön perustuvia, tiedeperustaisia ja yleistajuisia kirjoja yhteisöllisyyden suhteesta terveyteen)
• Juha Hämäläinen & Leena Kurki, 1997: Sosiaalipedagogiikka (ensimmäinen suomenkielinen alan yliopistotasoinen perusoppikirja)
• Tia Isokorpi, 2004: Tunneoppia – parempaan vuorovaikutukseen (tunneälytaidoista ja yhteisöllisestä oppimisesta väitelleen kirjoittajan käsikirjaksi sopiva perusteos)
• Esko Jalovaara, 2005: Tunnetaidot tiedon rinnalle kasvatuksessa (kokeneen opettajan viisas puheenvuoro aiheesta)
• Lauri Järvilehto, 2012: Tee itsestäsi mestariajattelija ja blogi Ajattelun ammattilainen (mielenfilosofin inspiroiva teos ajattelusta, mukana myös yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin ulottuvuus, kirjan myyntihenkisestä nimestä ei kannata välittää)
• Liisa Keltikangas-Järvinen, 2010; Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ja koko muu tuotanto (psykologian professori, joka on tehnyt mittavan työn temperamenttitutkimuksen saralla ja opastaa lukijoitaan lempeän jämäkästi ymmärtämään itseä ja muita monella tasolla, on pitkään korostanut sitä, miten saatamme kasvatuksessa ja työelämässä ymmärtää väärin introvertteja ihmisiä)
• Leena Kurki, 2000: Sosiokulttuurinen innostaminen (sosiaalipolitiikan ja sosiaalipedagogiikan tutkijan tieteellinen perusteos aiheesta)
• Antti S. Mattila, 2006: Näkökulman vaihtamisen taito (lastenpsykiatrian erikoislääkärin ja filosofin viisas kirja, joka siirtää lukijan horisonttia uuteen tulokulmaan, tutkimuspohjainen ja yleistajuinen teos, perustana reframing, selkänäja antiikin filosofia)
• Riitta-Leena Metsäpelto & Taru Feldt (toim.), 2009: Meitä on moneksi – Peroonallisuuden psykologiset perusteet (persoonallisuuspsykologian ensimmäinen kotimainen yliopistotasoinen perusteos)
• Lauri Nummenmaa: Tunteiden psykologia, 2010 :(aivotutkimusyksikön tutkijan yleistajuinen ja kiinnostavasti kirjoitettu kirja, joka avaa emootioiden biologista perustaa ja suhdetta sosiokulttuuriseen vuorovaikutukseen, mm. luku tunteiden tarttumisesta)
• Jarkko Rantanen: Tunteella! Voimaa tekemiseen – Uudenlainen näkökulma ihmisten suorituskykyyn, 2011: (ekonomimaailmassa toimivan psykologin ajankohtaiseen tunnetutkimukseen perustuva teos, jossa peilataan emootioita työelämän ja arkisen elämän suoriutumisen kannalta, teoksessa eritellään erityyppisiä tunteita ja käydään läpi emootioiden voimaa ja vaikutuksia sekä sitä, miten nämä olisi hyvä ottaa huomioon tavoitteellisessa yhteistyössä ja kohtaamistilanteissa)
• Christiina Salmivalli, 2005: Kaverin kanssa. Vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys (psykologian professori kuvaa lapsen ja nuoren vertaissuhteiden merkitystä ja sosiaalisten suhteiden vaikutusta lapsen ja nuoren kehitykseen)
• Lea Pulkkinen, 1996: Lapsesta aikuiseksi (suomalaisprofessorin kansainvälisestikin merkittävän tutkimuksen yksi etappi, jossa kuvataan persoonallisuutta ja sosiaalista käyttäytymistä, elämänpolkuja ja signaaleja, jotka voivat kertoa ennakoitavista ongelmista)