maanantai 19. toukokuuta 2014

Työn ohessa - kollegan kanssa

Vertaispäivittäjän toisessa teemassa mietitään vertaisena toimimista, omia taitoja ja opettajan emotionaalisia kompetensseja eli paljon niitä tunneälyn piirteitä, joita yhdessä tekeminen vaatii.

Mirjam Virtanen on omassa väitöstyössään tutkinut opettajien emotionaalisia kompetenssialueita. Tutkimus pohjautuu Golemanin, Boyatzinsin ja Mckeen emotionaalisen älykkyysen jäsentelyyn. "Malli jakautuu neljään kompetenssialueeseen: itsetietoisuuteen (Self awareness), itsehallintaa (self mangement), sosiaaliseen tietoisuuteen (social awareness) ja henkilösuhteiden hallintaan (relationship management)." (Virtanen 2013 s. 55-56)

Lähde: Mirjam Virtanen Opettajan emotionaalinen kompetenss (väitös, TaY, 2013)

Maanantaisen ryhmän kanssa pohdimme jokaisen omia vahvuuksia. Ovatko nämä taidot sitten yleistettävissä kaikille niille opettajille ja kouluttajille, jotka uusia asioita vievät työyhteisöönsä, on toinen keskustelu, mutta tässä porukassa selvästi esiin nousivat empaattisuus, sopeutumiskyky ja kyky kehittää ja innostaa toisia.

Väitöstyössään (s.59) Virtanen on kuvannut aloitteellista opettajaa sanoin: "Aloitteellinen opettaja ... tarttuu avautuviin mahdollisuuksiin ja ja jopa luo niitä. ... Tunnusomaista on, ettei hän epäile kokeilla rajojaan, vaan ottaa vastuun koulun toiminnan kehittämisestä." TVT:n käyttöä edistävät opettajat tuntuvat usein olevan juuri tälläisiä kokeilevia, uusista asioista innostuvia pioneereja, jotka eivät pelkää tarttua härkää sarvista ja ratkaista eteentulevia ongelmia ja kannustaa mukana olijoita positiivisella asenteellaan.

Vertaispäivittäjätapaamisen keskustelussa todettiin, että hihasta vedetään usein ja lennossa saa auttaa, kun arjen ongelmia ratkotaan opetusyön keskellä. Varsinaisina "vastaanottoaikoina" sitten voikin olla hiljaisempaa.

Koko ryhmä oli yhtä mieltä, että vertaistyö lähtee pohjimmiltaan liikkeelle toista kunnioittavasta asenteesta. Me kohtaamme toisemme ihmisinä, jokaisella on omat vahvuusalueensa ja vaikka meillä olisikin ongelmakohta, vaikka esimerkiksi blogin käyttämisessä opetuksessa, se ei tarkoita, että olisimme mitenkään hölmöjä tai tyhmiä kysyessämme neuvoa. Jos kysyjä saa sellaisen tunteen, on vertaisella on peiliin katsomisen paikka.

Vertaistyön yksi ulottuvuus on voimaantuminen ja voimistuminen. Maarit Mäkisen väitöstutkimuksessa Digitaalinen voimistuminen paikallisten yhteisöjen kehittämisessä on käytetty yhtenä pohjateoriana Marc Zimmermanin mallia yksilön voimistamisesta. Malliin kuuluu kolme komponenttia: sisäinen, vuorovaikutteinen ja käyttäytymiseen liittyvä. Näistä kolmesta TVT:tä ja vertaistyötä pohdittaessa sisäinen komponentti on ensimmäinen, joka auttaa mahdollisuuksien näkemisessä ja uuden oppimisessa. Mäkisen mukaan sisäinen voimistuminen antaa uskoa siihen, että kykenee toimimaan ja vaikuttamaan tietyissä konteksteissa.

Suomalaisessa tieto-ja viestintätekniikan käytössä on paljon puhuttu suomalaisten "lamaantumisesta" tekniikan käyttäjinä. Jonkinlaisesta tietyn porukan teknologia-uupumisesta. Uutta ei haluta ottaa käyttöön, kun tuntuu, ettei siitä vanhastakaan ole selvitty.

Voimaantuminen, innostuminen, voimistuminen ovat usein niitä vertaistyön palkintoja, joiden voimin pedagogiset ja tietotekniset tukijoukot jaksavat työtään ja hiljalleen saavat uusia voimia rinnalleen.


Hiljaisten kuuntelu

Kuulitko, mitä se hiljaa ollut ihminen sanoi? No etpä tietenkään, kun ei hän sanonut mitään. Saatoit olla itsekin jossain yhdessä oppimisen tilanteessa tuo hiljainen ja vaikka olisit kouluttaja tai opettaja, et ehkä siinä roolissa muista kuunnella niitä, jotka eivät ole aktiivisesti äänessä. Näitä pohdimme vertaispäivittäjien kanssa.

Meillä ihmisillä on erilaisia temperamenttipiirteitä ja kyse on melko vahvasti biologiselle pohjalle rakentuva taipumuksemme reagoida vastaan tuleviin tilanteisiin. Ulospäin suuntautuneet, ekstrovertit, ovat nopeasti äänessä ja innokkaasti uusien asioiden kimpussa. Hiljaisemmat, introvertit, voivat olla hyvinkin tarkkaavaisia, mutta pohtivat, tutkivat, eivät ryntää suin päin.

Tällä luonteenomaisella reagointityylillä ei ole korrelaatiota älykkyyden kanssa, vaikka yhteiskuntamme nykyisin arvostaakin ulospäin suuntautumista. Tätä teemaa on erityisesti pitänyt esillä professori Liisa Keltikangas-Järvinen, jonka teos sosiaalisista taidoista kuuluu suositeltavien kirjojen listalle vertaispäivittäjän toisen teeman sivulla.

Hiljaisuus voi kertoa myös jännityksestä, peloista, ahdistuneisuudesta. Ihmiseltä voi puuttua keinoja selvitä eteen tulevista vaikeista tilanteista. Hänen selviytymisstrategiansa voivat olla vähäisiä. Yllättävät negatiiviset tunnereaktiot kertovat siitä, että ihminen kokee minuutensa uhatuksi ja puolustaa sitä. Monet tukihenkilöt olivat kohdanneet tällaisia etempää tarkasteltuna lapsenomaisia tapoja kohdata teknologian tuomia uusia haasteita: asian kieltämistä, torjuntaa epä-älyllisiin argumentteihin vedoten, kiukkua, vihaa, suurenneltuja pelkoja. On tärkeää ymmärtää, että nämä eivät kohdistu henkilökohtaisesti toisiin ihmisiin.

Ahdistusta herättävä asia on tärkeää purkaa pienempiin osiin ja suunnitella yhdessä, miten mitäkin osa-aluetta viedään eteenpäin. Teknologian opetuskäytön osakseen saama vahvasti tunnevirittynyt suhtautuminen pitää sisällään hyvin paljon erilaisia asioita, jotka voivat olla huolta arvomaailman negatiivisista muutoksista, lasten hyvinvoinnista, oman osaamattomuuden näkyväksi tulemisesta, omasta riittämättömyydestä, yhteiskunnan digitalisoitumisen riskeistä tai monesta muusta. Poikkeuksetta puheeksi nousevat kiire ja ajanpuute. Tuntuu ettei ole aikaa opetella uutta, koska sitä uutta näyttää olevan niin valtavan paljon.

Kuulluksi tuleminen ja suunnittelu auttavat vähentämään tilanteen stressaavuutta. Kun muutoksessa olevat asiat tehdään näkyviksi ja paloitellaan, niihin on helpompi tarttua. Tämä työstäminen on myös osa yhteisen kielen löytämistä. Innokkaan uudistajan ja varautuneen tutkailijan näkökulmat voivat lähentyä, kun kumpikin hellittää oman näkemyksensä puolustamisesta ja asettuu toisen asemaan.

Emotionaalisten tilanteitten edistämisessä on jaksettava ymmärtää aikuisen akateemisesti koulutetun ammattilaisen inhimillisyyttä. Kenellä tahansa voi välillä tietoinen ja järkevä oman toiminnan hallinta pettää. Elämäntilanne tai monen asian summa voi johtaa kiukutteluun tai käpertymiseen. Kiukuttelevat me huomaamme ja heidän kanssaan pääsemme puheisiin, mutta muista kuunnella hiljaista. Hänellä voi olla arvokasta sanottavaa tai hän voi kaivata kipeästi tukeasi.

Vertaispäivittäjät pohtivat 13.5.14 Conexting-seinällä tähän tapaan hiljaisten kuuntelua:
  • Tunteet kuuluvat opetukseen ja oppimiseen. Luulemme, että emootiot ja tiedonkäsittely eivät kuulu yhteen. Harhaluulo.
  • Tuo hiljaisten huomioiminen on erityisesti näkökulma, joka itse asiassa on tullut viime aikoin esiin muuallakin.
    • Hyvä muistutus minulle, että heitä tulee erityisesti huomioida.
    • Heille hyvä esittää kysymys, Mitäs Maija on mieltä, sullahan oli hyvä se..."
    • Itse olen usein uusissa tilanteissa juuri tuollainen hiljainen ja silti tuntuu, että äänekkäimmät saavat kaiken huomion ;-)
  • Ihmisen (muut ja muualta tulevat) tunteet ja tapahtumat ovat mukana. Joskus ne on helpompi "unohtaa" ja keskittyä asiaan, joskus vaikeampi. Dialogiset periaatteet ovat hyviä, keskitytään itse asiaan.
  • Emootioiden käsittely aikuisten ammattilaisten kanssa ei ole välttämättä kovin helppoa. Asiantuntijuudesta voi tulla pieni muuri: älä käy mua neuvomaan. Sen taakse voi piiloutua (ei uskalla kysyä, vaan muka osaa kaiken; ei laita itseään peliin).
  • Aika rajoittaa -käsitelläänkö "varsinainen aihe" vai emootiot.
  • Miten päästä aiheessa eteenpäin, jos koulutettavilla on "tunteet pinnalla" eli käsitellään jotain vaikeaa asiaa? Vinkkejä?
    • Roolien kautta esimerkiksi voidaan purkaa näitä: otetaan eri rooli kuin oma itse. Draaman tai eläytymisen kautta, tarinoilla.
    • Niissä piilee myös paljon motivoitumisen siementä, kun vain päästään pelkojen, epävarmuuden ja ahdistuksen kanssa sinuiksi.
    • Niin ja jos saisi nuoret ymmärtämään, että myös ei niin mukavat tunteet kuuluvat asiaan.
    • Pieni innostus johtaa/auttaa yleensä pitkälle.
  • Helposti tosiaan ohitamme emootiot, koska ne ovat henkilökohtaisia ja siten aika intiimejä asioita. Ja niihin on vaikea tarttuakaan, tai ei osata. Joskus ei ole sopivaa tilaisuutta käsitellä asiaa tarkemmin.
Vertaispäivittäjän toisen teeman sivuilta löytyy aiheesta lisää: diaesitys, luentotallenne, tapaamisissa tehtyjä tehtäviä, suositeltavien kirjojen lista.

Susan Cainin TED-puhe: The power of  introverts.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Oppimista luontevasti ja luonnollisesti: vertaisvirityksellä

Kevätkauden 2014 Vertaispäivityksen tapaamistuokiot käynnistyivät. Vertaispäivittäjä-tapaamiset tukevat TVT-tukihenkilöitä, sillä tukihenkilökin tarvitsee välillä tukea. Samalla tehdään yhdellä tavalla näkyväksi Open Päivityksen henkilöstökoulutuksissa karttuneita koulutussisältöjä, tietoja ja kokemuksia.

Ensimmäinen Vertaispäivityksen teema johdatti havahtumaan nykytilanteeseen. Tieto- ja vuorovaikutusteknologian kirjo on nykyisellään niin laaja, että aikamoinen akrobaatti täytyy olla, jos kaiken moninaisen yksin hallitsee. Jotta verenpaine ei nousisi turhan päiten, kannattaa etsiä yhteistyötä, niin opettajakollegoiden kuin oppijoiden kanssa. Teknologia omaan rooliinsa. Alku vaatii aina ylimääräistä, mutta tähtäimessä työn helpottaminen.



Mitä vertaisoppiminen tässä tapauksessa eli koulussa opetusteknologian kanssa on?

Se on yhteisöllinen työtapa, keskustelua kollegan kanssa, ideoiden jakamista, avointa työskentelyä, hyvien käytänteiden siirtämistä, halua omaksua uutta ja toteuttaa se käytännössä, auttamista, innostamista.

Se on sitä, ettei panttaa tietoa ja osaamista. Jakamisen eetos ei ole päivän selvä, se pitää erikseen ottaa esille ja puhua. Jakamiseen ei ole tottumusta, sillä opetustyön historiaan kuuluu itsenäisyys, yksintekemisen kulttuuri. Julkisuuteen ei olla totuttu, mikä voi nousta esteeksi, vaikka muuten halua yhteistyöhön periaatteessa olisi.

Vertaisoppiminen opettajan työssä on myös oman tietämättömyyden tunnustaminen ja uskallusta kysyä. Se on sitä, ettei jää selvittämään yksin asioita. Tämä on joskus ammattilaiselle vaikeaa. Alansa osaaja ei aina luntevasti kysele ja tuo omaa epätietoisuuttaan kysymysten kautta näkyväksi. Opettajan ammati-identiteettiin ei ole kuulunut avun pyytäminen.

Vertaisoppimiseen kuuluu myös tasa-arvoisuus: kumpikaan ei ole toistaan parempi, ylempänä toista, vaikka on jollakin osa-alueella osaavampi. Asioita selvitetään yhdessä.

Opeverkostoissa oppiminen on auttajalle kevyttä. Kysyjäkin voi olla huoleton. Kun avun tarpeen edissää verkostolle, potentiaalisia auttajia on lukuisia ja vastaus näkyy kaikille. Kuormitus ei kohdistu aina yhdelle ja samalle henkilölle. Auttajalle vaiva ei ole suuri, kun hän tietää ja tuntee asian hyvin. Siinä, missä noviisi saattaa käyttää pahimmillaan tuntitolkulla aikaa jonkin pulman selvittämiseen, asiantuntijalta vierähtää muutama minuutti avun antamiseen. Verkostoissa auttaja voi luottaa siihen, että vastavuoroisesti itselle on apua tarjolla tarpeen tullen. Opeverkostot elävän nykyisin kultakauttaan Facebookissa.

Missä sitten vertaisoppimista voi tapahtua? 

Sitähän voi tapahtua kaikkialla, mutta toisaalta sille pitää olla myös sovittuja mahdollisuuksia. Luontevasti sitä tapahtuu niissä tilanteissa, joissa ollaan saman asian kanssa tekemisessä, kun on jollakin lailla yhteisiä intressejä.

Vertaisoppimisessa toisen ei tarvitse olla saman aineen tai alan opettaja, toisen ei edes tarvitse olla opettaja. Vertaisoppimista tapahtuukin välillä sattumalta. Monialaisuus hedelmöittää vertaisoppimista. Tärkeää on kohdata toinen, olla avoin ja havaita oppimisen mahdollisuusavaruus.

Tietoinen opitun työstäminen ja reflektointi on tärkeä edellytys aiempien tietojen ja toimintatapojen työstämisessä. Älä siis kulje onnesi ohi. Muista serenpideetti, sattumahdollisuus: menee johonkin ihan uuteen paikkaan, on avoin ja tietoinen uuteen, erilaiseen, odottamattomaan törmäyttämisen luomasta oivallusmahdollisuudesta.

Kun teet jotain yhdessä toisen kanssa, näytä omaa työtapaasi ja havainnoi tietoisesti toisen työtapaa. Teknologian kanssa ihmiset luovat rutiineja ja saattavat tottua mutkikkaisiin työtapoihin. Toiset löytävät hyviä oikopolkuja, mutta eivät osaa jakaa niitä muille, koska oma työtapa on päivän selvä eikä tule näkyväksi ennen kuin joku huomaa vieressä katsoessaan, että ahaa, voiko tuon asian tehdä myös noin.

Vertaisoppiminen ei siis useinkaan ole suunniteltua. Parhaimmillaan sitä syntyy, kun ihmisillä on halu ja valmius oppia yhdessä, oppiarvoista ja ammattinimikkeistä piittaamatta, ilman roolin luomaa rajausta omalle toiminnalle.

Kouluttajat olivat kohdanneet tilanteita, joissa opettaja oli kieltäytynyt auttamasta kollegaansa, koska hänet oli omien sanojensa mukaan palkattu opettamaan omaa oppiaineitaan, ei kouluttamaan kollegoitaan. Kun vertaisoppiminen toimii hyvin, se on molemminpuolista, tasavertaista ja eteenpäin kuljettavaa. Ei kuormitus vaan voimautus – kaikille osallisille. Vertaisoppiminen on näin myös osa työhyvinvointia ja työyhteisön toimivaa vuorovaikutusilmapiiriä.

Vertaisoppiminen ei aina vaadi samanaikaista kohtaamista toisen kanssa. Sitä voi tapahtua myös itsenäisesti, vaikkapa silloin, kun tutustuu muiden tekemisiin esimerkiksi blogien tai videoitten kautta.

Mikä edistää vertaisoppimista? 

Vastarinnasta oivalluksen kautta oppivan
asenteen iloon, jota voi jakaa kaverille kans.
Tärkeitä tekijöitä:

  • oikea asenne
  • hyvä ilmapiiri
  • luottamus
  • kunnioittaminen
  • kannustavuus
  • sallivuus
  • avoin lähestyminen 
  • yhteinen kieli ja sen etsiminen
  • kysyminen
  • avun tarjoaminen
  • toisten kuunteleminen
  • ajatusten vaihtaminen
  • halu tehdä yhteistyötä
  • halu muutokseen