maanantai 7. lokakuuta 2013

Puhumisen vaikeus - vertaispäivittäjän emotionaalinen kompetenssi

Toisella tapaamiskerralla puhuttaan siitä, miten joskus voi olla vaikeaa saada vertaistyöskentelyssä sujuvaa yhteyttä toiseen. Voi olla, ettei toinen ehdi, ei halua tai ei pysty vastaanottamaan neuvoja. Hänellä voi olla satunnainen kuormittava tilanne tai pidempikestoinen voimia vievä vaihe elämässään.

Torjunta ei ole suinkaan aina merkki siitä, että asia tai asiaa esittelevä ihminen eivät kiinnostaisi. Vertaispäivittäjän on tärkeää osata lukea tilannetta. Toisen taakkaa ei ole tarkoitus lisätä vaan päin vastoin keventää. Kaikki ihmiset eivät halua kertoa yksityiselämänsä kuormista työyhteisössään ja tämä on otettava huomioon. Vaikuttimet voivat olla monenlaisia. Vertaispäivittäjän on kyettävä etääntymään välillä tilanteista. Kyse ei ole siitä, pitääkö toinen vai ei, vaan siitä, että kykeneekö hän juuri nyt lähtemään mukaan.

Emotianaaliset taidot ja empatiakyky ovat vertaispäivittäjän jaloja taitoja.

Keskustelun pohjaksi tähän teemaan on löytynyt Mirjam Virtasen väitöstutkimus Opettajan emotionaalisisti kompetensseista (2013). Mirjam Virtasen mukaan opettajat tarvitsevat monenlaisia emotionaalisia taitoja toimiessaan koulumaailmassa (s.55-66). Kaavakuva väitöskirjasta:


Vertaispäivittäjä-kurssilaisten keskustelussa erityisen tärkeäksi teemaksi nousi yhteisen kielen löytäminen. 

Arjessa pitäisi olla mahdollista opetella tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvää sanastoa ja termistöä, jotta keskustelua voisi viedä pintaa  syvemmälle. Puhetapa voi olla ensimmäinen poissulkeva asia. Jos ei ymmärrä, mistä toinen puhuu, ei pääse asiaan mukaan. Omaa ymmärtämättömyyttä ei perinteisesti ole näytetty. Jos opettajalla on oma oletus, että nämä asiat pitäisi osata ja että on noloa näyttää tietämättömyytensä, hän saattaa huomaamattaan torjua opetusteknologiaan liittyvät asiat sen sijaan, että ryhtyisi lapsen lailla ihmettelemään ja kokeilemaan.

Tekniset "härpättimet" ovat vain härpättimiä. Ne tulevat ja menevät, mutta niiden taustalla olevat osaamiset säilyvät. Näitä osaamisia ovat esimerkiksi yhteiskirjoittaminen, vertaisarviointi, ideoiden jakaminen ja kehittäminen, palautteenanto ja vastaanottamistaidot sekä reflektointi ja oman tai ryhmän toiminnan arviointitaito. 

Opetusteknologian käyttöä voi opetuksen lisäksi tuoda opettajan oman työn ja opettajien välisen yhteistyön organisointiin. Opettajilla pitäisi olla mahdollisuus harjoitella teknologian hyödyntämistä osana omaa työtään. Työskentelytavat, joita vaaditaan oppijoilta, olisi hyvä olla osa myös opettajien keskinäistä toimintakulttuuria. Näin toimien esimerkin voima kasvaa. Opettaja ei vain puhu luokassa yhdessä tekemisen merkityksestä vaan näyttää sitä myös muiden opettajien kanssa käytännössä.


1 kommentti: